T E R V E T U L O A
Tervetuloa, todellakin. Trin Taz on siis Sigitiuksen yksityisiä kattava pientila. Päätin aikoinaan, että jokaisella Trin Taziin tulevalla eläimellä tulee olemaan piirretyt kuvat, mutta mitä vielä.. Joukkoon on ehtinyt eksyä jo valokuvallisiakin! Mitään aivan järkyttävää laumaa eläimiä tänne en tosiaankaan hanki (koiria ehkä enemmän), tahdon pitää kaikki eläimet tasa-arvoisina ja kisata sekä hoitaa jokaista mahdollisimman tasajakoisesti. Eläimilläni teetän jälkeläisiä vain melko harvoissa tapauksissa, joita tuskin on ollenkaan - tai ehkä sittenkin.. Viihtykäätten kuitenkin Trin Tazissa, vaikka paikka ei kovin kummoinen olekaan. TT on
VMR:n jäsentalli.
Trin Tazin historiasta kuitenkin sen verran, että koko paikka on oikeastaan perustettu jo aika päiviä sitten, vuosiakin sitten. En nyt tarkalleen tiedä vuotta, joko 2000 tai 2001 pidin Valkokavio -nimistä tallia expagessa, yhtä huolettomana kuin muutkin aloittelijat, kunnes se jäi. Loppui kuitenkin melkein heti geoon siirryttyään, tavalla kuin tavalla. Noh, jonkunnäköiset Valkokavion perusteethan minulla vielä oli, joten puraututin paikan ja rakensin tilalle Trin Tazin - uuden nimenkin siis sai - jonne kerään vain muutaman yksityisen virtuaalieläimeni. Toivoisin, että tämä Trin Tazin kaltainen pientila säilyisi edes hieman kauemmin kuin Valkokavio, jonka historia ei kestänyt netissä kovinkaan kauaa, vaikka pari hevosta sieltä ehdin jo myydäkin. Ja se, joka herätti minut tekemään tämän Trin Tazin tapaisen paikan siitä vanhasta ja lahonneesta, oli kauan kateissa ollut, minulle joskus Valkokavion aikoina niinkin rakas tamma, Aino K'n omistama
Granat ox, jonka pari päivää ennen TT'n perustamista löysin uudelleen. Muista myydyistä ei ole enää tietoakaan, joten en voi sanoa muuta, kuin että Granat ox on siis Trin Tazin luomisen innoitus, ja tässä sitä taas ollaan. Elämän tie jatkuu vielä Trin Tazillakin, niin on todettava.
Terveisin,
Sigitius (VRL-1887,
VMR)
Päivitetty viimeksi maanantaina 16.06.2008
- WolfTame's Organization XIII "Roku" lisätty
Sitä edellinen kerta oli tiistaina keskiviikkona 16.04.2008
- C-pentueen sivuille päivityksiä.
K O I R A T
In memoriam
saluki-n.
Fading Memories -
21.11.2005 - 27.12.2007
cavalier kingcharlesinspanieli-n.
Cazamine's Desirae -
31.12.2005 - 12.02.2008
kromfohrländer-u.
Dennisin Vain Minä -
24.06.2005 - 12.08.2008
cavalier kingcharlesinspanieli-u.
Flare's Awesome -
06.12.2006 - 28.08.2008
buhund-u.
Vige Catosønn -
01.01.2007 - 02.09.2008
kromfohrländer-n.
Ceres Aaliyah -
12.06.2007 - 07.09.2008
saksanpaimenkoira-u.
Elite's Defender -
15.05.2007 - 29.09.2008
H E V O S E T
In memoriam
karpaani-t.
Griffin's Raven -
05.09.2006 - 17.07.2007
welsh part bred-t.
Heartbreaker's Cassandra -
12.11.2005 - 26.07.2008
T A P A H T U M A K A L E N T E R I
Tämä kalenteri on sitä varten, että tänne merkitään kaikki Trin Tazissa tapahtuvat kilpailut tai muut toimintaa käsittävät tilaisuudet, joiden olisi hyvä tulla kävijöiden tietoon. Vaikka tapahtumat ovat tällä tilalla harvassa, on tapahtumakalenteri siitä huolimatta paikoillaan. Tätä ei tarvitse käydä katsomassa jokainen viikko, sillä tapahtumakalenteriin lisättävistä asioista huomautetaan aina päivityksen yhteydessä. Kisat ovat aina jaoksen alaisia.
PKK-Näyttelyt
16.04.2006 >
Tulokset
Koiranäyttelyt
31.05.2007 >
Tulokset
K A S V A T U S T O I M I N T A
Trin Taziin ei synny kovin usein pentueita tai varsoja. Joskus niitä varmaan tännekin vielä tulee, aina ajan kanssa, joten on aiheellista kirjoittaa tämäkin teksti. Tavoitteenani pentujen tai varsojen teettämisessä ovat hyväluontoiset kasvatit, joiden vanhemmat on valittu tarkoin. Pyrin valitsemaan vanhemmiksi sellaisia hevosia, jotka ovat siihen iältään sekä luonteeltaan sopivia, kävisivät painotukseltaan yhteen sekä olisivat mieluiten edes hieman kisattujakin. Trin Tazissahan ei kasvateta mitään tiettyä rotua koirissa tai hevosissa, kun tämä ei muutenkaan ole mikään kasvatuspaikka vaan pelkkä pientila. Lisää kasvatusperiaatteistani löytyy
täältä ja saman kennelin (Shaghas, omani)
myyntiehdot pätevät myöskin täällä.
Koirien kasvatustunnuksena toimii pentujen nimen eteen liitettävä
Trin Taz -alkuliite, sen perään laitetaan pennun kunnollinen nimi. Hevosten kasvatusniminä toimivat pääasiassa
TT,
TT's,
Trin tai se sama
Trin Taz -alkuliite, kuin koirilla.
Suunnitteilla on TT:n ensimmäinen koirapentue, salukivauvoja. Emänä tulee toimimaan kennelin oma narttu,
Fading Memories eli Miina, piirretyillä kuvilla varustettu suklaa&tan-narttu. Miina on virtuaalinen koiratanssivalio eli vKTV ja suorittanut BH-kokeen hyväksytysti. Näyttelytuloksia ei piirroslinjan takia ole, sillä PIVIKO ei ole toistaiseksi pystyssä, jotta oltaisiin niitä päästy hankkimaan. Tällä hetkellä Miina kisaa tokossa VOI-luokassa ja omistaa sieltä jo yhden I-tuloksen, tavoitteeni olisi saada neidistä myös tokovalio tulevaisuudessa.
A-pentue, saluki
1 + 4, s. 06.12.2007
Jalal el Ibtisam (evm) x Fading Memories
B-pentue, cavalier kingcharlesinspanieli
3 + 0, s. 30.12.2007
Flare's Awesome x Cazamine's Desirae
C-pentue, pitkäkarvainen collie
1 + 3, s. 14.04.2008
Kastehelmen Ennenaikainen x FantasMic Rough'N Rebel
D-pentue, kromfohrländer
2 + 2, s. 29.07.2008
Dennisin Vain Minä x Ceres Aaliyah
Y H T E Y S
Vieraskirja
@ : trintaz@viuhku.net
MSN : mortsu@luukku.com
Layout, tekstit yms © Sigitius, layn kuva © Jessica T.