Kuvat © Sandcastle's, kuvissa oikeasti: Int Ch * JW-02 JWW-02 W-03 NordW-03 BaltW-05 Sandcastle's Treasure Box
|
Virallinen nimi Shaghas Alexei Black Syntymäaika 21.11.2007, 1,5 v Rotu lyhytkarvainen collie Kasvattaja Sigitius / Shaghas |
Kutsumanimi Noel Rekisterinumero VTR-5445 Väritys tricolour Omistaja Juulia / Geewas |
Haaveissani oli jo kauan ollut nahkapoika, oli siitä kuitenkin niin kauan kun minulla oli viimeksi ihan pentu ollut. Tiedustelin sitten kaikista mahdollisista nahkakenneleistä, että olisiko pentuja milloin tulossa, ja lähes kaikissa oli vastaus: ei ainakaan toistaiseksi suunnitelmissa. Sitten satuin kuulemaan, että Shaghasiin oli tulossa pentuja. Emänä oli Kria, josta en ollut ennen kuullut - joskus olin neitosta sattunut näyttelyissä näkemään, mutten kovin useasti. Menestynyt Kria ainakin oli, joten heti kiinnostuin, totta kai. Kyselin Sigitiukselta, milloin on pentuja tulossa, mutta vastaus oli, että isäehdokas puuttui vielä. Lopulta kuulin, että Evie on suostunut antamaan Wellun jalostukseen. Sitten kaikki sujuikin nopeasti, ja pian sain kuulla Sigitiukselta, että kolmipäinen nahkapentue on syntynyt maailmaan marraskuun lopussa, keskelle pakkasta ja lunta.
Noelia lähdettiin hakemaan kirpeässä pakkassäässä. Mukana oli melkein koko koiralauma, jotka olivat vallanneet maasturini takapenkin. Matka sujui hienosti, eihän Shaghasiin kovin pitkä matka ollut. Perillä oli vastassa Sigitius yksi pennuista sylissään. Tunnistin heti pennun Noeliksi, olinhan nähnyt sen jo pari kertaa aiemminkin. Noel oli innoissaan uusien koirien huomiosta, ja tuskin huomasi, että oli autossa ja matkalla pois entisestä kodistaan. Kotona Noel oli aluksi hieman ujo, tutki kaikki paikat läpi eikä hirveästi antanut käsitellä itseään. Eka yö kului ihmeekseni aivan ilman itkuja, Noel oli tyynen rauhallinen ja käpertyi kiltisti Eevin viereen nukkumaan. Eevi muistuttikin Noelin Shaghasin perhettä, ja siksi Noelille ei ollut kovin suuri muutos tulla meille. Eka viikko oli totuttelua, mutta kyllä se Noel siitä omaa tahtiaan sopeutui melko pian.
Noel osoitti jo meille muuttaessaan luonteensa: villi tihulainen, jonka suu ei ole koskaan tyhjä. Noel onnistuu hyppäämään uskomattoman pitkälle saadakseen mitä haluaa, milloin kengät, milloin sukan, milloin talouspaperirullan. Joskus Noel onnistuukin tekosissaan, ja silloin minua kyllä ärsyttää. Onneksi Noel osaa myös nöyrtyä; se tietää, milloin on tehnyt väärin, ja osaa pyytää anteeksikin. Noel on todella energinen ja sosiaalinen koira, joka tietää mitä tahtoo. Sillä on selvä päämäärä, ja se ei kyllä anna periksi millään. Jos Noelilla on sukka suussaan, se tulee tökkimään jalkaan ja yrittää saada lähtemään perään. Älä tee sitä virhettä, että lähdet, koska silloin Noel innostuu ja pinkoo menemään minkä jaloistaan pääsee. Noel jaksaa odotella vaikka kuinka kauan, että milloin lähtee perään, ja pienikin liike saa sen valpastumaan. Lopulta Noel kuitenkin luovuttaa, ja lähtee riehumaan muualle.
Meidän Noel- herra ei oikein tykkää muista uroksista. Ensin se murahtelee varoittavasti, ja jos kukaan uros tulee yhtään liian lähelle, niin silloin se alkaa räksyttämään hulluna ja on niin kovaa poikaa. Noelin tarkoitus on luultavasti puolustaa narttujamme, mutta samalla myös reviiriään. Meidän pihaan ei tule ketään ylimääräistä, sen Noel on päättänyt ja pitää siitä kiinni. Meidän muut urokset on onneksi vanhempia kun Noel, ja ovat asustelleet meillä koko Noelin eliniän, eli Noel tykkää ihan niistä. Pennutkin menevät, mutta muut urokset eivät läpäise Noelin seulaa. Nartut se vielä jotenkin sietää, mutta murahtaa niistäkin, jos ne tulevat liian lähelle.
Noelilla onkin kertynyt kisauslajeja useampia. Ensinnäkin kisaamme näyttelyissä, kuten jokainen Sagabellan koirista. Noel kisaa myöskin kasvattajansa Sigitiuksen kanssa paimennuksessa, sekä meidän johdollamme agilityssä, ja tulevaisuuteen suunnitellaan myös jonkun PK- lajin, IPOn tai PAVIn, aloittamista. Noel on kova treenaaja, se rakastaa uusien asioiden oppimista. Vaikka muut koirat närkästyvät, jos jotain asiaa kertaa liikaa, Noel ei kuitenkaan ole sellainen. Se keskittyy treeneissä hienosti, ja tekee (lähes) aina mitä pyytää. Joskus Noel saa päähänsä karata kentän reunalle, mutta tuolloin sen saa takaisin nopealla vihellyksellä. Noelin tottelevaisuus houkuttelee myös tokouralle, mutta katsotaan nyt...
» Noelin suku
| I: Midnight Weasel VPVA VAVA vFIN TVA BH EK2 VK1 HK1 JK3 vFIN KVA FIN MVA jLUXW-07 vJGERW-06 RUSW-07 vMV-07, blue merle |
II: Wisuskisku evm. |
| IE: Midnight Musmus evm. |
|
| E: Yalacti's Kirsaz Naranja vNW-07, vAGIW-07, vFIN KVA, VAVA, VPVA, VKTV, Hk3, Jk1, BH, tricolour |
EI: Prestoba's Changeo evm. |
| EE: Yalacti's Canderina evm. |
|
» Noelin kisakalenteri
| pvm | liitto | laji | luokka | tuomari | tulos |
| 02.12.2007 | VPKY | paimennus | perusrata | Evie | 66 p, hyväksytty |
| 15.01.2008 | VPKY | paimennus | A1 | Juulia | 76 p KUPI |
| 04.02.2008 | VPKY | paimennus | A2 | Fanni | 38 p KUPI |
| 01.03.2008 | VPKY | paimennus | A3 | Susa | 84 p KUPI -> VPVA |
| pvm | liitto | laji | luokka | tuomari | tulos |
| 03.01.2008 | VAL | agility | MAXI 1 | Jansu | 4/25 vKUMA |
| 31.05.2008 | VAL | agility | MAXI 1 | Sigitius | 2/25 vKUMA |
| 17.06.2008 | VAL | agility | MAXI 1 | Sigitius | 4/25 vKUMA |
| 11.08.2008 | VAL | agility | MAXI 2 | jannsu | 1/36 vKUMA |
| pvm | liitto | laji | luokka | tuomari | tulos |
| 10.04.2008 | VTL | toko | ALO | Kelmi | 174 p 1- tulos |
| 23.05.2008 | VTL | toko | ALO | evie | 176 p 1- tulos -> Tk1 |
| 28.07.2008 | VTL | toko | AVO | donga | LKV 199 p 1- tulos |
| 18.08.2008 | VTL | toko | AVO | Lania | 198 p 1- tulos -> Tk2 |
| pvm | liitto | laji | luokka | tuomari | tulos |
| 15.01.2008 | VSPKL | PAKK | PAKK | ? | 83 p BH |
| 01.05.2008 | VSPKL | PAJÄ | ALO | Pehko | 99+199=298 p ALO1 Jk1 |
| 16.06.2008 | VSPKL | PAJÄ | AVO | Lania | 157+96=253 p AVO2 Jk2 |
| pvm | liitto | laji | luokka | tuomari | tulos |
| 10.11.2007 | GBR VNL | näyttelyt | AVO | Pehko | ERI2 PU3 |
| 12.01.2008 | BEL VNL | näyttelyt | AVO | Evie | ERI1 PU1 VSP |
| 13.01.2008 | FIN VNL | näyttelyt | AVO | Eros | ERI2 PU2 SERT |
| 31.01.2008 | LT VNL | näyttelyt | AVO | Pilvi | ERI2 PU4 |
| 31.01.2008 | LT VNL | näyttelyt | AVO | Eros | ERI3 |
| 14.02.2008 | FIN VNL | näyttelyt | AVO | jeanne | ERI2 PU3 SERT |
| 19.06.2008 | GBR VNL | näyttelyt | AVO | Marika | ERI2 PU2 |
| 18.07.2008 | GBR VNL | näyttelyt | AVO | Cassandra | ERI |
| 20.07.2008 | SWE VNL | näyttelyt | AVO | Marika | ERI2 PU3 |
| 06.08.2008 | SWE VNL | näyttelyt | AVO | Marika | ERI2 PU2 SERT |
| 16.08.2008 | LT VNL | näyttelyt | AVO | Marika | ERI3 |