|
![]()
Toiminta Tietysti Shaghasissa nyt toimintaakin järjestetään. Täällä on hyvät mahdollisuudet järjestää paimennuskisoja jo paikalla olevien lampaidenkin vuoksi, agilitykisat hoituvat suurikokoisella treenikentällämme tokon ja muiden vastaavien kisojen ohella. Näyttelyitä järjestettäessä koko suuri piha-alue on käytössä kehiä varten, tarpeen tullessa myös lammasaitaus jos lampaat laitetaan sisätiloihin siksi aikaa. Uskon, että kaikki Shaghasissa järjestettävä toiminta tulee olemaan liittojen alaista eli mitään ei järjestetä niinsanottuina pimeinä, epävirallisina kisoina. Pääpainottuminen Shaghasissa järjestettäviin kisoihin tulee varmastikin olemaan paimennus ja koiratanssit, omalta osaltaan ehkä myös nättelyt ja tottelevaisuuskoulutus eli toko sekä palveluskoira- eli pk-lajit. Jotkut kisat tullaan rajaamaan ainoastaan vain collieille tai FCI1-ryhmälle, osa tulee olemaan kaikille avoin, katsoo nyt mitä aika tuo tullessaan. Nauttikaa mahdollisista kisahetkistä!
Don't copy anything. All rights reserved. Kaiken sivuilla olevan (layout, tekstit, kuvat) © Sigitius, ellei toisin mainita. |