Etusivu    Cairnit    Kasvatus    Kasvatit    Muuta

Kasvatus

Kasvatustoimintamme

Kokert kasvatustoiminta keskittyy pääasiassa erityisesti cairnterrieriereihin. Ennen kasvatusrotuihin kuului myös novascotiannoutaja. Tällä hetkellä Kokertiin on syntynyt tolleripentueita 13kpl ja cairneja 7kpl. Vuodessa Kokertiin syntyy suunnilleen noin kolme poikuetta. Kasvatuksessa pyrin kasvattamaan mahdollisimman rotumääritelmän mukaisia, hyvä luonteisia, terverakenteisia koiria. Haluan, että kasvattimme ovat terveitä, eivätkä kanna erilaisia perinnöllisiä sairauksia tai muita tulehduksia

Kasvatteja pyrin aina myymään mahdollisimman pitkäaikaiseen ja hyvään kotiin, jossa sen kanssa mahdollisesti kisattaisiin aktiivisesti. Kriteereitä tuleville pennun omistajille on, että cairnterriereja haluaisin nähdä luolakokeissa ja mahdollisesti näyttelyissä. Jos kuitenkin ajattelit käyttää kasvattiani jalostukseen, kerro siitä minulle. Jos sinun on pakko myydä kasvattini ottaisin sen ilomielin takaisin ja etsisin itse uuden kodin. Minulla on myös oikeus ottaa kasvattini itselleni takaisin, jos huomaan koiran olevan unohtunut ja lojuu nurkissa.

Sijoituskoiria pyrin antamaan kilpailemisesta kiinnostuneisiin koteihin, yleensä nartun. Sijoitussopimus on yksi pentue minun valitsemallani uroksella Kokertin nimen alle.

Tulevat pentueet

Tulevia pentueita suunnitellaan aikaisin. Listan yhdistelmät voivat muuttua, joten mitään tulevista pentueista ei ole lyöty lukkoon. Karvaturrit -foorumin pentueet osastolta löytyy yhdistelmät, jotka ovat syntymässä lähitulevaisuudessa!

- Pentue suunnitelmat -

Menestys

Pidän listaa kasvattaja-luokasta saadut tulokset. Kaikkien on helpompi katsoa ja etsiä ne listalta. Tulevaisuudessa Kokert nähdään useasti kasvattajaluokissa.

NÄYTTELYT
Päivämäärä Maa Rotu Tuomari Koirat Tulos
13.04.2019 Ruotsi Cairnterrieri Ilona Jal Jan Jay,
Ozara
Say Hi To The Bad Guy
Up Jumps Da` Boogie
KASV1, KP, ROP-kasvattaja
31.03.2019 Saksa Cairnterrieri Marcia Finality Fire
Jal Jan Jay,
Ozara
Metje
Say Hi To the Bad Guy
KASV1, KP, ROP-kasvattaja
31.03.2019 Saksa Cairnterrieri Marcia Finality Fire
Jal Jan Jay,
Ozara
Metje
Say Hi To the Bad Guy
KASV1, KP, ROP-kasvattaja
31.03.2019 USA Cairnterrieri Pika Jal Jan Jay,
Ozara
The Drive-By
Up Jumps Da` Boogie
KASV1, KP, ROP-kasvattaja
05.03.2019 Ruotsi Cairnterrieri Pika Jal Jan Jay,
Ozara
The Drive-By
Up Jumps Da` Boogie
KASV1, KP, ROP-kasvattaja
28.02.2019 Viro Cairnterrieri Ilona Jal Jan Jay,
Ozara
Say Hi To The Bad Guy
Up Jumps Da` Boogie
KASV1, KP, ROP-kasvattaja, Paras kasvattaja-19 *
05.12.2018 Suomi Cairnterrieri Pika Metje
Up Jumps Da`Boogie
Jal Jan Jay
Say Hi Yo The Bad Guy
KASV1, KP, ROP-kasvattaja, BIS1-kasvattaja
11.11.2018 Suomi Cairnterrieri Nisha Metje
Up Jumps Da`Boogie
The Drive-By
Say Hi Yo The Bad Guy
KASV1, KP, ROP-kasvattaja, BIS1-kasvattaja
05.11.2018 Saksa Cairnterrieri Nisha Ozara
Say Hi Yo The Bad Guy
The Drive-By
Up Jumps Da`Boogie
KASV1, KP, ROP-kasvattaja, BIS3-kasvattaja
10.09.2018 Suomi Cairnterrieri Janina Jal Jan Jay
Metje
The Drive-By
Up Jumps Da` Boogie
KASV1, KP, ROP-kasvattaja, BIS3-kasvattaja
07.04.2018 Saksa Cairnterrieri Shady Jal Jan Jay
Metje
Say Hi To The Bad Guy
The Drive-By
KASV1, KP, ROP-kasvattaja
10.03.2018 Venäjä Cairnterrieri Juinttu Metje
Ozara
Say Hi To The Bad Guy
Too West Coast
KASV1, KP, ROP-kasvattaja, BIS1-kasvattaja
01.02.2018 Saksa Cairnterrieri Timberwolf Jal Jan Jay
Metje
Say Hi To The Bad Guy
Too West Coast
KASV1, KP, ROP-kasvattaja *
14.01.2018 Iso-Britannia Cairnterrieri Dumle Finality Fire
Ozara
Jal Jan Jay
Say Hi To The Bad Guy
KASV1, KP, ROP-kasvattaja, BIS2-kasvattaja
13.01.2018 Iso-Britannia Cairnterrieri Timberwolf Jal Jan Jay
Metje
Same Old Shit
The Drive-By
KASV1, KP, ROP-kasvattaja, BIS4-kasvattaja
17.12.2017 Liettua Cairnterrieri Tiitu Finality Fire
Jal Jan Jay
SameOld Shit
Say Hi To The Bad Guy
KASV1, KP, ROP-kasvattaja, BIS3-kasvattaja
30.11.2017 Latvia Cairnterrieri Shady Ozara
Jal Jan Jay
The Drive-By
Too West Coast
KASV1, KP, ROP-kasvattaja
15.10.2017 Iso-Britannia Cairnterrieri Dumle Jal Jan Jay
Metje
Ozara
Say Hi To The Bad Guy
KASV1, KP, ROP-kasvattaja, BIS1-kasvattaja
10.09.2017 Ruotsi Cairnterrieri Juinttu Jal Jan Jay
Ozara
Say Hi To The Bad Guy
The Drive-By
KASV1, KP, ROP-kasvattaja
09.09.2017 Iso-Britannia Cairnterrieri Nath Jal Jan Jay
Metje
The Drive-By
Too West Coast
KASV1, KP, ROP-kasvattaja, BIS1-kasvattaja
08.09.2017 Iso-Britannia Cairnterrieri Shady Jal Jan Jay
Same Old Shit
The Drive-By
Too West Coast
KASV1, KP, ROP-kasvattaja, BIS3-kasvattaja
10.08.2017 Norja Cairnterrieri Dumle Finality Fire
Jal Jan Jay
Say Hi To The Bad Guy
Too West Coast
KASV1, KP, ROP-kasvattaja, BIS1-kasvattaja
01.04.2017 Venäjä Cairnterrieri Juinttu Finality Fire
Metj
Jal Jan Jay
Say Hi To The Bad Guy
KASV1, KP, ROP-kasvattaja, (TS-17 - Paras kasvattaja)
10.09.2016 Viro Cairnterrieri Nisha Finality Fire
Metj
Jal Jan Jay
Say Hi To The Bad Guy
KASV1, KP, ROP-kasvattaja
26.06.2016 Norja Cairnterrieri Dumle Finality Fire
Metj
Jal Jan Jay
Say Hi To The Bad Guy
KASV1, KP, ROP-kasvattaja, BIS2-kasvattaja
01.05.2016 Norja Cairnterrieri Janina Jal Jan Jay
Metje
Same Old Shit
Say Hi To The Bad Guy
KASV1, KP, ROP-kasvattaja, (TS-16 - Paras kasvattaja)
31.12.2015 Venäjä Cairnterrieri Janina Jal Jan Jay
Metje
Same Old Shit
Say Hi To The Bad Guy
KASV1, KP, ROP-kasvattaja
26.12.2015 Viro Cairnterrieri Juinttu Jal Jan Jay
Judicious Josie
Ozara
Say Hi To The Bad Guy
KASV1, KP, ROP-kasvattaja
25.10.2015 Saksa Cairnterrieri Marcia Kokert KASV1, KP, ROP-kasvattaja
15.03.2015 Islanti Cairnterrieri Eros Finality Fire
Jal Jan Jay
Judicious Josie
Metje
KASV1, KP, ROP-kasvattaja
22.11.2014 Espanja Cairnterrieri Hobu Kokert KASV1, KP, ROP-kasvattaja
30.10.2014 Alankomaat Cairnterrieri Janina Finality Fire
Jal Jan Jay
Metje
Mayke
KASV1, KP, ROP-kasvattaja
10.08.2014 Liettua Cairnterrieri Charco Finality Fire
Judicious Josie
Metje
Mayke
KASV1, KP, ROP-kasvattaja
08.08.2014 Suomi Cairnterrieri Charco Finality Fire
Jal Jan Jay
Metje
Mayke
KASV1, KP, ROP-kasvattaja, (TS-14 - Paras kasvattaja)
26.06.2014 Tanska Cairnterrieri Nisha Kokert KASV1, KP, ROP-kasvattaja, BIS2-kasvattaja
15.12.2013 Belgia Cairnterrieri Dumle Finality Fire
Metsik Tuul
Jal Jan Jay
Judicious Josie
KASV1, KP, ROP-kasvattaja, BIS1-kasvattaja
14.08.2013 Latvia Novascotiannoutaja Lania Barbie
Conyal Boy
Garden of Eden
Excellent Ossian Boy
KASV1, KP, ROP-kasvattaja
14.02.2013 Ruotsi Novascotiannoutaja Kendra Barbie
Garden of Eden
Ginny Xia He
Genuine Playboy
KASV1, KP, ROP-kasvattaja, BIS1-kasvattaja
20.04.2012 Saksa Novascotiannoutaja Femm Kokert KASV1, KP, ROP-kasvattaja
29.02.2012 Kanada Novascotiannoutaja Kiltsilä Barbie
Conyal Boy
Garden Of Eden
Ginny Xia He
KASV1, KP, ROP-kasvattaja, BIS3-kasvattaja
28.12.2011 Suomi Novascotiannoutaja Jeanne Kokert KASV1, KP, ROP-kasvattaja
30.10.2011 Alankomaat Novascotiannoutaja Santtu Kokert KASV1, KP, ROP-kasvattaja
10.06.2011 Ranska Novascotiannoutaja Juinttu Kokert KASV1, KP, ROP-kasvattaja
01.10.2010 Kreikka Novascotiannoutaja Femm Kokert KASV1, KP, ROP-kasvattaja
26.05.2007 Suomi Novascotiannoutaja Casira Barbie
Black Time
Barbara
Cirsium Tony
KASV1, KP, ROP-kasvattaja

01.02.2018 - "Erittäin tasalaatuinen kasvattajaryhmä. Koirilla hyvin samantasoiset turkit sekä väritykset. Kaikki yksilöt erinomaisia ja osoittavat hyvin kasvattajan selkeää rodunomaista linjaa."

28.02.2019 - ”Erittäin korkealaatuinen ja tasainen ryhmä kauniita, ryhdikkäitä koiria, joilla on erinomaiset sukupuolileimat, mittasuhteet, sekä karvanlaadut. Suuret onnittelut kasvattajalle!”

Webdesign © Shady    Header dog photos © Kennel Rottrivers, Wilmavohnne