Webdesign by Gathez Webdesign
Landscape photo by Moyan Brenn

Kaiken takana

@ Anni Turkia

Olen Suvi Lehto ja asun yksin koirieni kanssa Lahdessa. Olen syntynyt vuonna 1991 eli vielä suhteellisen nuori koiraharrastaja. Koirista kiinnostuin kunnolla noin 13-vuotiaana, josta lähtien olen kerännyt aktiivisesti tietoa ja taitoa koirien parissa toimimisesta. Harrastan koirieni kanssa agilityä treeniseurassa sekä treenaan niiden kanssa tokoa ja yksittäisiä temppuja kotona, käymme myös satunnaisesti näyttelyissä. En ole erityisen kilpailuhenkinen ihminen joten harjoituksemme eivät ole koe-tavoitteellisia vaan toimin niin itseni kuin koirieni iloksi ja aktivoinniksi.
Olen Suomen Kennelliiton, Suomen Collieyhdistyksen, Villähteen Agility-urheilijoiden sekä Lahden Käyttökoirien jäsen.

Omien koirieni lisäksi hoidan hyvin usein muita koiria joko kotonani tai niiden omassa kodissa ns. harrastuksena (kuten tuttavani sanovat, on lähinnä poikkeustila mikäli minulla on kotona vain omat koirat), en pelkästään auttamisen ilosta vaan tavoitteenani oppia jatkuvasti uutta erilaisten koirapersoonien kanssa toimimisesta sekä erilaisista roduista. Tämän myötä olen saanut mahdollisuuden esittää eri rotuisia koiria myös näyttelyissä, joissa käyn usein ilman omia koiriani toimien apukäsinä muille ihmisille niin kehässä kuin sen ulkopuolellakin. Nuoresta iästäni huolimatta kiinnostuin koirien esittämisestä "liian myöhään" joten junior handler-uraa minulla ei ole takanani. Yksittäisten hoitokoirien lisäksi käyn nykyään satunnaisesti tekemässä koirahoitoja myös lähiseudun kennelissä.

© Linda Toivonen

Kasvattajan roolissa

Meiltä lähtevät pennut haluan luovuttaa aina rekisteröityinä, eläinlääkärin tarkastamina sekä virallisesti silmätutkittuina, mahdollisesti myös geenitestattuina tilanteesta riippuen. Olen vilpittömästi kiinnostunut omista kasvateistani ja haluan olla aktiivinen kasvatinomistajiani kohtaan, joten toivon saavani kasvattini koteihin jotka pitävät yhteyttä.
Ensisijaisesti myyn pennut aina lemmikeiksi, en pysty lupaamaan ainoastakaan pennusta menestyjää näyttelykehiin saatika kovan luokan harrastekoiraa. Suunnittelen jokaisen oman pentueeni miettien, onko yhdistelmä riittävän hyvä että voisin jättää siitä itsellenikin pennun ja onko se kannattava teettää rodun näkökulmasta.

Mielestäni hyvän jalostuskoiran tulee olla niin fyysisesti kuin psyykkisestikin kaikin puolin terve. Tasapainoinen rakenne, toiminnallinen ja lähestyttävä luonne sekä koiran terveys ovat asioita, joihin kaikkiin pyrin kiinnittämään riittävästi ja tasapuolisesti huomiota yhdistelmävaihtoehtoja miettiessäni.
Vähättelemättä miellyttävää ulkonäköä sekä kultaakin kalliimpaa terveyttä, itselleni erittäin tärkeä jalostuskriteeri on koiran luonne. Omistettuani itse käytännössä kaikkea ja kaikkia pelkäävän koiran, jonka jouduin lopulta päästämään sateenkaaren tuolle puolen, opin kantapään kautta vastaavanlaisen vaikean ja stressiherkän koiran mukana tuomat haasteet jopa normaalissa jokapäiväisessä arkielämässä. Vastaavaa stressipitoista elämää en toivo niin koiralle kuin sen omistajallekaan, niinpä pyrin välttämään erityisesti arkuutta etsiessäni jalostukseen sopivia yksilöitä. Luonteeltaan hyvä collie on minusta reipas ja sopeutumiskykyinen, sosiaalinen ja avoin, toiminnallinen sekä luotettava koko perheen lemmikki, joka on arjessa helppo ja kykeneväinen rauhoittumaan, mutta josta silti löytyy moottoria harrastuskentille.

Olen aina avoin omien koirieni luonteesta kuin myös terveydestä ja kasvattajan asemassa en aio piilotella myöskään omien kasvattieni mahdollisia luonne- tai terveysongelmia, mikäli niitä tulevaisuudessa ilmenee. Oma kasvatusurani on vasta alussa ja vaikka en itseäni kasvattajaksi osaa tituleeratakaan (erityisesti nyt kun ensimmäinen pentue on vasta suunnitteilla) toivon kehittyväni roolissani ajan myötä kokonaisuudessaan.

Kennelnimeni ei suoraan tarkoita mitään, mutta sillä on useita piilomerkityksiä minulle itselleni.

© Tea Lemmetyinen

Ensimmäinen koirani ja miten päädyin nahkacollieen

Olen ollut eläinrakas pidempään kuin muistankaan. Ollessani nuori olin varsinainen heppatyttö, eivätkä koirat olleet minulle lainkaan niin tärkeitä tuolloin. Perheenjäseneni ovat kertoneet minulle myöhemmin, kuinka halusin korvata talossamme olleen ison lelulaatikkoni oikealla hevosella vain 2-vuotiaana - tuskin tarvitsee edes mainita, ettei moista suinkaan tapahtunut. Sain tyytyä isoon kasaan leluhevosia.
Ikääntyessäni ymmärsin, etten voisi omistaa hevosta, joten eläinrakkaana halusin muita lemmikkejä hevosen sijaan. Sain kaksi gerbiiliä ja kissan, jotka lähes kaikki menehtyivät ennen aikojaan ja joidenka mentyä aloin pyytää koiraa. Luvan saaminen äidiltä ei ollut kovin yksinkertaista, joten koiran puutteessa kävin hoitamassa naapureidemme cavalier kingcharlesinspanieleita melko usein. Kyseiset spanielipojat vain vahvistivat haluani saada oma koira.

Olin ihannoinut kahta rotua jo pidemmän aikaa; salukeja ja bordercollieita. Saluki oli ehdoton suosikkirotuni, saatoin käydä koiranäyttelyissä vain katsomassa kyseistä rotua ja olin haltioissani jos yksi tämän uljaan rodun yksilöistä haistoi käsivarttani ohi kulkiessaan. Otin yhteyttä yhteen rodun kasvattajista jonka luokse menimme katsomaan yhtä vapaana olevaa neljän kuukauden ikäistä pentua (kuvassa). Kasvattaja oli erittäin ystävällinen meitä kohtaan esitellessään meille salukin tarkemmin ja jonkun aikaa sain tuntea eläväni unelmaani ollessani keskellä monipäistä vinttikoiralaumaa. Unelmani särkyi kuitenkin pian äitini päättäessä, että saluki on rotuna meille tässä vaiheessa liikaa. Olimmehan muuttamassa pienehköön kaupunkiasuntoon, joten emme voisi tarjota vinttikoiralle kaikkia sen tarpeita kaupungissa. Tietysti olin pettynyt, jopa hieman vihainen ollessani niin nuori ja epäkypsä.
Toinen naapurimme, Tytti, omisti lyhytkarvaisia collieita. Tuohon aikaan olin juuri tutustunut Tyttiin paremmin ja päässyt hänen mukanaan koiranäyttelyihin sekä kokeilemaan koiran esittämistä Unon kanssa epävirallisissa match show-kehissä. Nuo kolme elämäni muuttanutta collieta olivat nimeltään Vesimiehen Nahka-Natsa "Kalle", Dandinas Just A Prince "Uno" ja Dandinas Gorgeous Golden "Konsta". Kerroin äidilleni haluavani samanlaisen koiran kuin mitä Tytin koirat ovat sen kummemmin rotuun enempi tutustumatta ollessani yhä pettynyt etten saanut unelmarotuistani koiraa, enkä näin myöhemmin sanottuna usko että olisin voinut valita yhtään paremmin. Äitini suostui mieltäen, että tämä rotu voisi sopia meille paljon paremmin ja sain luvan alkaa etsimään omaa koiraa.

Koska en tiennyt paljoakaan lyhytkarvaisten collieiden kasvattajista, päädyin haluamaan koiran samasta kennelistä mistä Tytin kaksi koiraa olivat peräisin. Otin yhteyttä Dandinas-kasvattajaan mailitse ja vastauksessaan hän kertoi parhaillaan odottavansa pentuetta yhdelle sijoitusnartuistaan. Minulla oli ollut todella huono onni aiempien urospuolisten lemmikkieni kanssa, joten päätin haluta narttupennun. Tuurini myös tämän pentueen kanssa oli huono, sillä siihen syntyi vain kaksi urospentua. Siitä huolimatta että halusin kiivaasti oman koiran ja kasvattaja tarjosi molempia uroksia minulle, pidin pääni ja sanoin odottavani seuraavaa pentuetta jonka oli määrä tulla kenneliin parin kuukauden päästä.
Seuraavan pentueen odottaminen oli kamalaa aikaa pentukuumeisena. Viimeinkin odotukseni palkittiin kun Dandinas Dreams'N Wishes "Tiiti" synnytti viisi tervettä pentua, 3 urosta ja 2 narttua. Pentueen isä oli Kangasvuokon Put Up The Pow-Wow "Risto".

Kasvattaja, Nina, laittoi ensimmäiset kuvat pennuista kotisivuilleen kun ne olivat vasta availleet silmiään. Menetin sydämeni välittömästi toiselle narttupennuista kuvien perusteella, todennäköisesti kyseessä oli "Se Tunne" josta monet puhuvat, kun jonkun asian on vain tarkoitus tapahtua. Menimme katsomaan pentuja niiden ollessa 5 viikon ikäisiä ja se sama narttu, johon olin kuvien perusteella rakastunut, otti meihin eniten kontaktia hyppiessään ympäriinsä ja yrittäessään kiivetä syliimme. Kasvattaja varoitti minua kyseisen nartun korvista mikäli olin halukas käymään koiranäyttelyissä, sillä ne nousisivat todennäköisesti rodulle kuulumattomasti pystyyn, mutten välittänyt siitä. Äitini piti samasta narttupennusta kuin minäkin, joten vahvistimme varaavamme tämän pennun.
Dandinas Put Up To Play "Titja" tuli osaksi perhettämme ensimmäisenä omana koiranani. Parempaa lahjaa en koskaan voi saada, sillä tämä koira ei ole minulle vain koira, vaan myös sielunkumppani. Olen kiitollinen Tytille, että sain mahdollisuuden tutustua hänen collieisiinsa, sillä ilman Tyttiä ja hänen trioaan en todennäköisesti tuntisi rotua lainkaan ja ajattelisin niitä yhä oudon, jopa ruman näköisinä kuten minulla aikaisemmin oli tapana. Näkemykseni nykyään on aivan toinen, sillä collieta kauniimpaa ja parempaa rotua en itselleni ole löytänyt.